tiistai 18. kesäkuuta 2013

Silver glitter


Jaahas, katsotaas nyt miten tämä puhelimella bloggaaminen onnistuu, kun wifi ei jostain syystä toimi enkä jaksa jakaa puhelimen nettiä :) (Edit: nyt kun wifi taas toimii, huomasin, että kuvat olivat menneet ihan kummallisesti. Korjasin ne nyt ja luulen, että jatkan tietokoneella bloggausta...)

Viime lauantaina oli siis serkkuni rippijuhlat. Tein hänen kynsiinsä samanlaiset lakkaukset, jotka jo omissani täällä näytin. Värit sopivat täydellisesti serkkuni mekkoon ja sekä hän että muutkin kehuivat :) Valitettavasti en huomannut ottaa kynsistä kuvia, mutta lakat olivat lähestulkoon samat, ainoastaan vaihdoin loppuneen Lumenen Go glitteryn tilalle Kicksistä ostamani Viva la Divan nro. 59:n. 

Omiin kynsiini halusin jotain yksinkertaista. Päälläni oli beige tunika ja vaaleat housut sekä mustat korkokengät ja musta vyö, joten en tähän halunnut mennä tunkemaan enää erikoisia värejä. Minulla oli myös iltavuoro töitä edellisenä päivänä, joten aikaa monimutkaisuuksien tekemiseen ei ollut tarpeeksi. Valitsin siis glitterin, hopean sellaisen, liukutyylisesti kynsien kärkiin. 





Tuo H&M:n Lumikki-lakka Silver frost on aivan ihana. Samoin toinen Lumikki-lakka Make me blush. 

Nyt kauhunsekaisin tuntein jään näitä lakkauksia poistamaan, taidan luottaa vanhaan kunnon foliotekniikkaan tässä tapauksessa. 

Niin ja foliotekniikalla tarkoitan tätä: 



Vanua kastoin ensin kynsilakanpoistoaineeseen (yleensä glittereissä ainakin käytän asetonillista, nyt käytössä on Lidlistä ostettu kätevä pumppupullo) ja sitten sormien ympärille kiersin foliota. Vaikutusaika minulla on ollut n. 5min ja sillä ajalla melko helposti kaikki lähtee. Voi olla, että nyt tässä Lumikki-tapauksessa annan vaikutusajan olla hieman pidempi, sen verran monta kerrosta on nyt kynsillä :)


Käytetyt lakat:
Essie - Sugar daddy
H&M - Silver frost

6 kommenttia:

  1. Nätit yksinkertaiset kynnet, multa löytyy sama lakka niin täytyy kans koitella. :) Kunhan ensin kerrot miten tuo poisto sitten onnistui! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tää poisto ei mun mielestä eronnut yhtään muiden glittereiden poistamisista :) Jos olisin pitänyt ihan vähän kauemmin, kuin sen n.5 min, kaikki varmaan olis ollut vieläkin helpompaa. Mutta kokeile ihmeessä! Ja anna vaan sitten vaikutusajan olla vähän reilumpi, kuin mitä mulla oli..... :D

      Poista
    2. Päätinkin kokeilla ensin peel-off aluslakkaa, itse sekoittelin sen eri keepperistä ja vedestä ja kuorimalla lähti glitteriöverikynnet reippaasti. :)

      Poista
    3. Joo, sitä oonkin halunnut kans kokeilla monta kertaa, mutta ikinä kaupassa käydessä en muista ostaa Eri Keepperiä! Ehkä muistan tänään... :)

      Poista
  2. On muuten ehkä kivoin hopeaglitterlakka tuo Silver Frost! (täytyy jäädä kans lukemaan blogias, kaima!) (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taistelee kyllä ihan selvästi ekoista sijoista :) Ja tervetuloa!

      Poista