perjantai 26. huhtikuuta 2013

Orange & glitter

Glitterillä saa helposti kynsiin vähän särmää. Ostin muutama päivä sitten Seppälästä kaksi glitterkynsilakkaa, oranssin ja korallipinkin. Oranssi pääsi kynsille ensimmäisenä, sillä pinkki olisi ollut minulle liian ilmiselvä valinta.




Halusin tehdä liukuvärjäyksen ja alle valitsin Essien Sugar daddyn sekä oranssin Flormarin lakan N004. Päälle Seppälän oranssi glitter sekä Lumenen Go glittery.



torstai 25. huhtikuuta 2013

Moikka!


Olen tällä hetkellä 22-vuotias ja olen lakannut/koristellut kynsiä hmm... ehkä arviolta vuoden niin, että kynsille on päässyt jotain muutakin kun vain yksi väri tai tavallinen ranskalainen manikyyri. Muiden blogeja olen lukenut vajaa kaksi vuotta ja koko ajan oman blogin perustaminen on ollut mielessä.

Tässä blogissa pääosassa ovat kynnet. Lakkaukset, koristelut, ehkä ostokset ja mahdollisesti myös erilaiset tutoriaalit. Välillä en ehdi lakkailemaan kynsiäni kovin usein ja suurin syy tähän on sairaanhoitajaopiskelut. Koulussa ei aina lakkoja saa olla, mutta päivinä, joina on vain teoriaopintoja, kynteni hehkuvat ties minkälaisissa väreissä.
Voi olla, että kirjoitan tänne myös muusta elämästäni, mutta painopisteen yritän pitää kynsissä.

Kuvat blogiin otan suurimmalta osin iPhone 5:llä.





Tässä heti alkuun yhdet Instagramiin jakamani kynnet. Kuvassa on käytetty filtteriä taustan takia, mutta yritin valita sellaisen, joka ei vääristäisi kynsien värejä.

Käytetyt lakat:
H&M - Check me out
Models Own - Tropical sun
Essie - Russian roulette (leotäplät)
Technic - Jet black (leotäplät)