maanantai 30. syyskuuta 2013

Bright leopard

Yläasteen luokkakokousta varten halusin tehdä jotain säväyttävää. Kaapeista löysin Tigeristä ostamiani glitterhileputkia, joista käyttöön valitsin kirkkaan keltaisen. Ensin ajattelin tehdä glitterillä liu'un kynsien kärkiin, mutta puolivahingossa suunnitelmat muuttuivat ja yhtäkkiä kynnet olivatkin kokonaan keltaiset.

Keltaisen päälle maalasin mustalla akryylimaalilla leopardipilkkuja paikkoja vaihdellen.

Lopputuloksesta tuli aika pirtsakka ja kiva:


Käytetyt lakat:
Wet n wild - French white creme (pohjalla)
Mavala - Lemon cream
+ Seche viteä hemmetinmoiset kerrokset :D

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Feathers

Olen pitkään halunnut maalata kynsilleni höyheniä ja nyt huomattuani kuinka mahtava liukuvärjäysyhdistelmä sininen ja liila on, sain tuloksia vihdoin aikaiseksi!
Sininen ja liila sulautuivat toisiinsa ihan huomaamatta, rajasta tuli melko huomaamaton. Tässä ensin kuva pelkästä liukuväristä:


Tällä pelkällä liukuvärjäyksellä olin vain hetken, sillä en muistanut, että koulussa oli tulossa juuri sellainen päivä, jolloin kynnet eivät saisi olla lakattuna. Koska pidin väriyhdistelmästä niin paljon, lakkasin kynnet höyheniä varten lähes samalla tavalla uudestaan: vain nimettömässä käänsin värit toistepäin.

Liukuvärin päälle siis maalasin akryylimaaleilla höyheniä. Tein höyhenet niin, että ensin ohuella siveltimellä vedin yhden viivan, jonka ympärille samalla siveltimellä tein kevyitä viivoja vaihdellen niiden pituutta ja paksuutta.

Lopputuloksesta tuli tämännäköinen:


Höyheniin laitoin H&M:n glitterlakasta yksittäisiä glittereitä, jotta höyhenten keskikohta erottuisi vielä paremmin. Ensin ajattelin lisätä nimettömään vielä jotain erilaista, mutta toisaalta olen tyytyväinen etten näin tehnyt. Lakkauksesta tuli näin hieman rauhallisempi :)

Käytetyt lakat:
Gina Tricot - Minty lavender
Essie - Full steam ahead
H&M - Silver frost

tiistai 17. syyskuuta 2013

Old roses

Välillä vähän vanhempia lakkauksia. 

Ruusuilla on kiva koristella kynsiä, sillä ruusujen ei tarvitse olla täydellisen tarkkoja. Yleensä teen ruusut akryylimaaleilla niin, että tiputan kynnelle yhden pisaran esim. punaista ja yhden valkoista, sekoitan ne hammastikulla pyörteeksi ja lisään toisella hammastikulla lehdet kylkeen.

Tällä tavalla saa helposti ranskalaisesta manikyyristä hieman juhlavamman:


Tässä hain vähän vintagehenkisyyttä ja ruusuja laitoin kynsille edellistä enemmän:


tiistai 10. syyskuuta 2013

Fishtail-tutoriaali

Nyt vuorossa on teille aiemmin luvattu fishtail- eli kalanruotolettitutoriaali!

Itseasiassa aloitin tekemään tätä tutoriaalia monta kertaa, mutta joka kerta jokin unohtui ja täytyi aloittaa alusta. Tällä kertaa onnistuin :) Helpompaa ehkä olisi tehdä tutoriaalia kynsikiekolle, jotta ei tarvitsisi odotella niin kauaa lakkojen kuivumista omissa kynsissä (siksi käytinkin nyt Seche viteä apuna).

Aluksi valitaan siis kynsilakat. Lakkoja voi periaatteessa olla kuinka monta vaan (no ei nyt ihan kuinka monta vaan, yhdellä lakalla ei tätä lakkausta tehdä...), mutta kolme on mielestäni aika sopiva. Tällä kertaa valitsin:


Vasemmalta oikealle: Gina Tricot Candy pink, Gina Tricot Minty lavender, Essie Mint candy apple, Seche Vite Dry fast top coat
Aluslakkana toimi O.P.I. Sensitive & Peeling Nail envy nail strengthener.

Seuraavaksi itse asiaan. Fishtail-lakkaus aloitetaan lakkaamalla kynsi, tai osa siitä, aluslakan jälkeen yhdellä värillä. Letin voi aloittaa kummasta päästä kynttä tahansa, itse pidän enemmän kynsinauhojen päästä alkavasta letistä.  Sen jälkeen lakataan muilla lakoilla tehden raitoja vuorotellen kummastakin kynnen reunasta. Apuna voi käyttää myös teipinpaloja, jos ei ole varma tekemään vapaalla kädellä tai muuten haluaa suorempia rajoja. Tein kollaasin selventääkseni tätä:


Raidoista voi tehdä kuinka paksuja vaan, tulos tietenkin näyttää sitä "letitetymmältä" mitä tiheämpi raidoitus on. Päälle vaan päällyslakka ja valmista tuli! :)

Tässä vielä kuva lopputuloksesta, päätin jättää fishtail-kynnen aksenttikynneksi ja lakata loput yhdellä värillä:



Toivottavasti tykkäsitte tästä ensimmäisestä tekemästäni tutoriaalista! 

torstai 5. syyskuuta 2013

Soft splatter

Ensimmäiset kaksi syksyn tenttiä on nyt selätetty! Niistä tiedän jo sen verran, että toinen (lääkelaskut) meni läpi, jee :) (Lääkelaskukokeistahan täytyy, yllättäen, saada 100% oikein)

Sitten asiaan. Ennen kuin aloitin tekemään fishtail-tutoriaalia, halusin tehdä kynnet täällä meillä päin pidettävää Pihlisrock-tapahtumaa varten. Vuosi sitten tein mustavalkoiset splatter-kynnet samaista tapahtumaa varten enkä sen jälkeen ollut enää lakkaillut splatter-kynsiä. Splatter-kynnet ovat siis sellaiset, joissa kynsi lakataan ensin kokonaan, jonka jälkeen pilli kastetaan toisen väriseen lakkaan ja lakka puhalletaan pillistä kynnelle. Välillä sotkuista, mutta aina kivaa :)

Päätin siis toteuttaa splatterin uudelleen, eri väreillä. Halusin jotain hempeää ja lopulta tykkäsinkin todella paljon tästä pehmeästä tuloksesta.



Kynsistä tuli mieleen vaahtokarkit ja hattara. Päätin kuitenkin lisätä mukaan satunnaisesti kirkkaita strasseja:


Sattumalta olin valinnut sävyt lähelle Pihlisrockissa jaettuja rannekkeita :)



Käytetyt lakat:
Wet n wild - French white creme
Gina Tricot - Candy pink
Gina Tricot - Minty lavender


Nyt alkaa kynsinauhojen huoltaminen. Ostin kynsinauhaveitsen ja sen jälkeen kynsinauhat menivät huonompaan kuntoon.. Harmittaa :/