perjantai 26. joulukuuta 2014

Jouluaaton kynnet

Näin tapaninpäivänä pääsevät esittelyyn vielä tämän vuoden jouluaaton kynnet. Halusin kynsilleni ehdottomasti glitteriä, toisena ideana olivat mistelinoksat ja niihin sitten lisäksi joku sopiva lakka muille kynsille.

Tähän väliin kerron kuitenkin hauskan tarinan, joka liittyy yhteen näillä kynsillä nähtävään lakkaan. Ihana poikaystäväni oli työreissulla Pietarsaaressa yön yli. Illalla yksin kotona istuessani selasin Facebookin Kynsikoristelu-ryhmän sivuja. Huusin melkein ääneen huomattuani siellä tekstin, jossa kerrottiin Essencen lakkoja olevan Pietarsaaren Halpa-Hallissa. Tämän jälkeen kirjoitin caps lockilla viestin poikaystävälleni (noin klo 23:30) tästä havaitsemastani tilanteesta ja pyysin tuomaan lakkoja, jos vain aika riittää. Seuraavana päivänä joskus puolen päivän jälkeen sain viestin "Minkäslaisia essencejä?", johon vastasin mahdollisimman nopeasti useammalla eri viestillä jotain tämän tyylisesti: "apua kaikki käy", "ootko oikeesti siellä?", "voin kyllä maksaa sit sulle", "ei haittaa vaikka tulis samoja", "saat tuoda enemmänkin" ja lopuksi "hihihiihihihihi jännittää *pari hymiötä*" :D Kaikki kynsiharrastajat ehkä voivat samaistua?

Siis, tällä kertaa kynsillä nähtävä Essencen A Hint of Love on yksi näistä Pietarsaaren tuliaisista. Seuraavassa postauksessa voin esitellä kuvan kanssa kaikki muutkin (yhteensä 9 ! ) :)


Tykkäsin ihan hirveästi näiden aattokynsien mistelinoksista! Tein ne ensin vahingossa vain yhdellä hedelmällä/marjalla/millälie ja tämän katastrofin jälkeen hoksasin heittää sekaan muutaman lisää. Tuloksesta tuli paljon nätimpi :)


Pikkurillissä on käytettynä juuri ostamani Gina Tricotin Halo, joka pääsi kyllä OPIn I snow you love me:n korvaajaksi aina sellaisiin tilanteisiin, kun ei ISYLM:llä raaski esim. glitterplacementia tehdä. Suosittelen kyllä tuota glitterihanuutta kaikille!

---

Sain anopiltani yhden turhan vähäiselle käytölle jääneen OPIn kynsilakan, Bogota Blackberry, joten swatchasin sen testiksi vielä joulukynsien rinnalle:


Bogota blackberry on kyllä aikas kiva lakka ;) Ja kyllä nuo muutkin :D

---

Käytetyt:
Essence - A hint of love
Gina Tricot - White
Gina Tricot - Halo
Wet n wild - SaGreena the teenage witch

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti